Junamatkailua, osa 1

Juoksen matkakumppanieni kanssa pitkin Veliki Novgorodin katuja vauhdilla kohti pikkukaupungin rautatieasemaa. Juna kohti Pietaria lähtee muutaman minuutin päästä ja matkaeväiden ostoon tuhrautui turhan paljon aikaa. Vilkuilemme kelloa ja huohotuksemme kuuluu varmaan jo lähikaduillekin. Onneksi matkaliput päiväretkellemme on sentään ostettu ennakkoon. Siinä on rautatieasema! Syöksymme suoraa päätä laiturille ja ensimmäisen junan ja sen konduktöörin luo. “Meneekö tämä juna Pietariin?” Konduktööri katsoo meitä kummasti ja toteaa ykskantaan: “Kyllä”. Kiipeämme ripeästi kyytiin, istahdamme penkeille ja iloitsemme onnistumisestamme. Hetken ehdimme jutella niitä näitä ennen kuin alamme ihmetellä, eikö junamme lähdekään liikkeelle. Samassa yksi porukastamme tekee havainnon: “Miksi tuo viereinen juna lähti liikkeelle..?”

Kyllä, juna jossa istuimme, oli todellakin matkalla Pietariin, mutta vasta puolta tuntia myöhemmin ja useita pysähdyksiä enemmän tekevänä. Suora junayhteys, johon lippumme olivat, lähti viereiseltä raiteelta. Onneksi konduktööriä ei juuri kiinnostanut, mihin junavuoroon lippumme olivat!

Takapuoli alkaa puutua kovalla muovipenkillä. Eikö tämä junamatka ikinä lopu? Hiljaksiin juna kolkuttelee eteenpäin polkupyörävauhtia. Keksimme alkaa laulaa. Ensin osaamiamme venäläisiä lauluja. Ne loppuvat pian. Sitten laulamme suomalaisia iskelmiä, lastenlauluja, ikivihreitä klassikoita, ulkomaalaisia iskelmiä… mitä ikinä mieleen juolahtaa ja mihin tiedämme edes kutakuinkin sanat. Kerran konduktööri tulee huomauttamaan meille pitävämme liian kovaa meteliä. Seuraavaksi toinen matkustaja tulee kehumaan, kuinka lauluamme on mukava kuunnella ja että pidämme tunnelmaa vaunussa yllä. Niin tai näin… Välillä junamme pysähtyy matkalla mitä oudommissa paikoissa, oletettavasti ottamaan matkustajia kyytiin. Kyytiin nousee marjastajia keskeltä metsää, mummoja teiden varsilta, risunkerääjiä… Juna-asemista tai edes laitureista ei ole tietoakaan. Kerran pysähdymme keskelle tasoristeystä. Autot seisovat jonoina molemmin puolin junaa, mutta meillä, tai siis junallamme, ei oli kiire mihinkään. 

Kolkuteltuamme noin 250 kilometrin matkaa pitkälti yli neljä tuntia saavumme lopulta Pietariin, alaraajat puutuneina, mutta iloisina, onnellisina ja väsyneinä. Illalla vetäessäni peittoa korviini tuumin vielä mielessäni, että olipahan mukava ja antoisa päivä!

Advertisements

Leave a Reply

Fill in your details below or click an icon to log in:

WordPress.com Logo

You are commenting using your WordPress.com account. Log Out / Change )

Twitter picture

You are commenting using your Twitter account. Log Out / Change )

Facebook photo

You are commenting using your Facebook account. Log Out / Change )

Google+ photo

You are commenting using your Google+ account. Log Out / Change )

Connecting to %s